Kesälomaa odotellessa…

Eskarin kesäloma on jo aivan oven takana, joten olemme viettäneet viimeiset viikot kesä-teeman parissa. Olemme myös harjoitelleet tulevaa koulun alkua varten opiskelua koulun rytmissä oppi- ja välitunteineen. Yhteinen teema on usein ollut juuri kesä, jota olemme käsitelleet eri oppiaineiden ”tunneilla”…

1.Äidinkieli

Kesälomani

Viimeisen äidinkielen kokoontumisen teemana oli kesäloma. Ensin kuitenkin leikimme alkuverryttelyksi väriä, jossa leikkijät ovat tuoleilla piirissä yhtä lukuunottamatta. Keskellä oleva huutaa joko jonkun värin, jolloin kyseistä väriä vaatteistaan löytävän pitää vaihtaa paikkaa tai ”väriympyrä”, jolloin kaikkien on vaihdettava paikkaa. Huutaja yrittää löytää itselleen paikan piiristä ja ilman tuolia jäänyt on uusi huutaja.

image

Tästä jatkoimme pareittain keskustellen siitä, mitä aikoisimme tehdä kesälomalla. Jokainen sai kertoa parilleen suunnitelmansa tai haaveensa kesäloman suhteen. Pienen hetken rupattelun jälkeen parit esittelivät muille toistensa suunnitelmat ja toiveet.

image

Kesäloma-bingo tehtävässä toimimme edelleen pareittain. Meille jo tutussa tehtävässä oli tällä kertaa luvassa kesään liittyviä kahden sanan lauseita, joihin bingo-ruudukosta löytyi aina sopiva kuva. Lauseet oli kirjoitettu lapuille, jotka oli piilotettu luokkaan ja käytävään. Meidän piti etsiä laput ja kirjoittaa oikea lause oikean kuvan kohdalle. Esim. mansikan kuvan alapuolelle oli etsittävä lause ”Maistan mansikkaa.” Tehtävä oli suoritettu onnistuneesti, kun 3×3 ruudukossa olivat kaikki lauseet kohdallaan.

image image

Viimeisenä tehtävänä oli piirtää kesäinen oma kuva. Tästä taideteoksesta teimme samalla eskarikirjamme kansikuvan, joten kirjoitimme paperin yläreunaan esim. Matin eskarikirja. Ope kokosi meille kirjan muistoksi eskarivuodestamme – tässä muutaman kirjan kansi.

image

Lopuksi teimme vielä rentoutuksen pareittain siten, että toinen makasi mahallaan lattialla ja toinen kirjoitti tämän selkään hellästi kaikki muistamansa kirjaimet.

2. Liikunta

Kesäleikkejä ulkona

Säät ovat näin toukokuussa suosineet pihaliikuntaa, jota olemmekin harrastaneet pari kertaa viikossa. Kivoja pihaleikkejä ja pelejä on paljon, mutta tässä muutama meidän kokeilema versio…

Kesälomasalaatti-leikki pelasimme ensin niin, että ope toimi huutaja. Muut leikkijät olivat piirissä merkkikartion kohdalla. Ope huusi aina erilaisia kesälomaan liittyviä tekemisiä ja mikäli aikoi tehdä ko. kesäloman aikana piti vaihtaa paikkaa. Esim. jos huudettiin ”Aion syödä jäätelöä kesälomalla!”, niin niiden jotka aikoivat syödä jäätelö kesäloman aikana, piti vaihtaa paikkaa. Pelasimme tätä leikkiä myös siten, että yksi lapsista jäi keskelle huutajaksi.

image

Kuka pelkää kesämiestä -leikki oli muunnos monelle tutusta pelistä, jossa yksi on keskellä ”kesämiehenä” ja muiden tehtävä on päästä leikkialueen toisesta päästä toiseen ilman, että ”kesämies” saa kosketettua. Mikäli ”kesämies” sai jonkun kiinni, niin muuttui tämän apulaiseksi ”ottamaan aurinkoa” maahan. Samalla apulaiset yrittivät kurkottelemalla ottaa muita kiinni.

image

Leikimme myös Jaffapalloa, jossa tarvitsimme 4-6 häntäpalloa. Pelin tavoitteena oli polttaa toisia heittämällä häntäpalloa hartioiden alapuolelle. Osumasta polttaja vaihtui. Polttaja ei saanut liikkua pallo kädessä.

image

Jäätelökone-leikki olikin monelle meistä tuttu. Ensin valitaan esim. kolme jäätelömakua, joiden mukaan leikkijät jaetaan ryhmiin. Yksi toimii alueen keskellä huutajana. Hänen tehtävänsä on huutaa joku näistä mauista, jolloin heidän on lähdettävä liikkeelle kohti alueen toista päätyä. Keskellä oleva yrittää taas ottaa heitä kiinni. Mikäli tämä onnistuu, joutuu jäätelökoneen osaksi kurkottelemalla ottamaan muita kiinni. Mikäli hippa huutaa: ”Jäätelökone!”, on kaikkien lähdettävä liikkeelle. Kokeilimme eri liikkumistapoja.

Mustikat ja mansikat -leikki oli teemaan sopiva muunnos Revot ja rastaat -leikistä. Siinä kaksi joukkuetta oli vastakkain ja open huutojen mukaan yrittivät ottaa toisiaan kiinni ennen turva-aluetta. Jos ope huusi: ”Mustikat”, niin mustikoiden oli juostava karkuun. Mansikoiden kiinniottamat mustikat muuttuivat mansikoiksi jne.

Ihanaa kesäherkkua mansikkaa odotellessa leikimme myös Mansikkamaito-leikkiä, jossa ope piilotti pihalle punaisen merkkikartion (=mansikka) ja valkoisen merkkikartion (=maito). Tällä aikaa muut leikkijät olivat esim. seinää vasten silmät kiinni. Kun ope huusi ”mansikkamaitoa”, sai lähteä etsimään merkkikartoita. Leikissä voidaan myös kilpailla, niin että mansikan löytäjä saa kaksi pistettä ja maidon löytäjä yhden.

Pihaseikkailua

Pihaseikkailun teemana oli tänä vuonna ”Unelmien liikuntapäivä”. Koko perheen voimin kiersimmekin liikunnallisia toimintarasteja koulun pihalla. Monipuolisen liikunnan lomassa saimme käydä tankkaamassa kioskilla herkkuja ja mehua. Aurinkoinen sää, kivat liikuntatehtävät, hyvä tunnelma ja hieman musiikkia saivat aikaan ihan mukavan tapahtuman. Leikimme mm. Sateenkaarta leikkivarjolla…

image

miekkailua…

image

Tarkkuusheitto reikälakanalla…

image

Hyttysen pistoa…

image

Superpotkuja…

image

Pihaseikkailun materiaalit löytyvät Valon sivuilta, täältä: http://www.sport.fi/varhaiskasvatus/varhaiskasvattaja/pihaseikkailu

3. Käsityöt

Kuulapeli sadepäivien iloksi

Suomen kesään mahtuu usein myös sateisia päiviä, jolloin meidän on joskus vaikea keksiä tekemistä. Silloin voimme kaivaa esiin vaikka kuulapelin, jonka nikkaroimme ihan itse. Monelle teknisen työn luokka oli aika jännä paikka, mutta pienen totuttelun jälkeen sahat, vasarat ja viilat pysyivät mukavasti kädessä. Lähes koko peli syntyi ns. jätemateriaalista, sillä laudat olivat jämäpätkiä ja pelin ”esteet” etsimme kässän luokan roskiksesta. Uusia materiaaleja olivat vain naulat ja villalanka.

Ensimmäinen työvaihe kuulapelissä oli mittaaminen. Mitan, suorakulman ja lyijykynän avulla merkitsimme 15 cm. kohdalle viivan sahaamista varten. Sahaamiseen käytimme selkäsahaa, jota opimme pienien alkuvaikeuksien jälkeen käyttämään aika hyvin.

Sen jälkeen kun peli oli sahattu, aloimme pyöristää sen kulmia viilalla ja lopuksi hiekkapaperilla hiomalla.

image

Seuraavassa työvaiheessa naulasimme vasaralla 4 pikkunaulaa pelilaudan kulmiin. Tämän jälkeen lisäsimme vielä toiset 4 naulaa, yhden jokaiselle pelin sivulle. Tämän jälkeen tehtävänä oli kierittää villalankaa naulojen ympärille useampi kierros, ettei kuula karkaa pelistä.

image

Lopuksi saimme suunnitella pelilaudan keskelle esteitä pikkunauloista tai pienistä puupalikoista. Sitten vaan pelaamaan!

image

4. Matematiikka

Kesäpäivän metsämatikkaa

Koulun lähellä, metsän reunassa, on otollinen paikka käydä miniretkellä. Muutamana kesäisenä toukokuun päivänä suuntasimme siis metsikköön, jossa teimme lähinnä matematiikkaan liittyviä harjoituksia ja leikkejä.

Ensin metsään päästyämme leikimme Kamera-leikkiä pareittain. Toinen pareista laittoi silmät kiinni ja toinen ohjasi häntä olkapäistä johonkin kohtaan metsässä. Sopivan kohdan löydettyään hän painaa ”kameraa” olkapäästä, jolloin tämä saa avata silmänsä muutaman sekunnin ajan. ”Kamera” ottaa kuvan ja painaa mieleensä maiseman. Tämän jälkeen hänet talutetaan takaisin lähtöpisteeseen, jossa ”kamera” kertoo ottamastaan kuvasta. Lopuksi palataan sen maiseman kohdalle, jossa kuva otettiin.

image

Toisessa paritehtävässä kuljetaan samalla tavalla kuin Kamera-leikissä, mutta tällä kertaa ”sokean” taluttaja kertoo valitsemastaan paikasta ja siitä, mitä kohteessa näkyy ylhäällä, alhaalla, vasemmalla ja oikealla. Tämän jälkeen sokea saa avata silmänsä ja todeta pitikö taluttajan kuvaus paikkansa.

image

Kertasimme metsässä myös lukumääriä 1-10. Aloitimme etsimällä puihin kiinnitettyjä lukukortteja. Aina kun löysi jonkun kortin, piti kyseinen luku painaa mieleensä ja tulla asettamaan alustansa päälle yhtä monta kiveä tai keppiä.

image image

Leikimme myös pareittain Muki-peliä, jossa ensin keräsimme 5 pientä kiveä tai käpyä. Kivet pantiin kertakäyttömukiin. Parit asettuivat vastakkain ja laittoivat mukinsa selän taakse. Ope laski aina kolmeen, jolloin parit ottivat mukista x määrän kiviä (1, 2, 3, 4 tai 5) ja vertailivat lukumääriä keskenään. Mikäli kiviä oli parin kanssa yhtä monta sai pisteen.

image

Lopuksi teimme pienenä kisana Matikkaa ulkona luonnossa -materiaaleista löytyviä ”Salainen pussi” tehtäväkortteja. Teimme tehtäviä pareittain ja nopeimmin tehtävän oikein suorittanut pari sai aina pisteen.

image image

Tehtävät löytyvät Hyvinkään kaupungin sivuilta täältä: http://www.hyvinkaa.fi/kasvatus-ja-koulutus/muu-koulutus/matematiikkaaluonnossa/materiaalit/

Näin vain eskarivuosi alkaa lähentyä loppuaan. Viimeinen viikko on enää edessä ja oikeastaan homma on kevätjuhlia ja todistusten jakoa vaille valmis. On siis aika kiittää kaikkia tätä blogia seuranneita – ehkä nähdään taas ensi syksynä.

On aika ottaa iisisti, chillaillaan siis koko kesä!! ☀️☀️

Eikä unohdeta kavereitakaan! Tämän myötä toivotamme Hyvää Kesää!

Hyvää ystävänpäivää!

Sunnuntaina vietettävää ystävänpäivää silmällä pitäen eskarilaiset tekivät viikon mittaan erilaisia harjoituksia ja leikkejä ystävä-teeman ympärillä. Ystävä- ja kaveritaidot olivat monissa toiminnallisissa tehtävissä keskeisessä roolissa. Samalla tutustuimme myös hyvin teemaan sopivasti Y-kirjaimeen sekä harjoittelimme erilaisia kädentaitoja ystävyyteen ja kaveruuteen liittyen.

1.päivä: Y niin kuin ystävä

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme Y-kirjaimeen ystävä-teeman kautta. Luimme aluksi Maukan ja Väykän ”Pieni kirja ystävyydestä” sisältää ajatuksia ystävyydestä. Timo Parvelan ja Virpi Talvitien luomat kissa- ja koirahahmot pohtivat kaveruutta. Kirja sisältää lyhyitä mietelauseita, joiden avulla keskustelimme lasten kanssa niiden merkityksestä ja sanomasta sekä ystävyydestä yleensä.

maukan-ja-vaykan-pieni-kirja-ystavyydesta

Maukan ja Väykän viisauksien jälkeen loruilimme kaikumenetelmän ja nopanheiton avulla ystävyysloruja.

”Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on kädessä pikkuinen lukko. Sillä se sitoo ystävät yhteen, niin kuin maamies pellolla lyhteen.”

”Nalle karvatassu, vallaton ja hassu, löysi pienen sydämen, punaisen ja lämpöisen. Luokse hyvän ystävän sydämen mä lähetän, päätti pikkunalle ja kömpi peiton alle.”

”Ystävyys on kuin perhosen lento, niin hauras, kaunis, hento. Vaan hoivaapa sitä ja huolta kanna, sen suurempaa lahjaa ei elämä anna.”

”Niin monta pientä lintua kuin pääsi päällä lentää, niin monta sul on ystävää, vaan muista mua sentään.”

”Ystävät ovat kuin tähtiä. Vaikka et aina näe heitä, tiedät heidän olevan tuolla jossakin.”

”En tarvitse mitään niin paljon kuin hunajaa… – sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua – paitsi ystäviä…”

Leikit

Salainen ystävä-leikissä jokainen nosti itselleen ystävän nimen sisältäneen lapun salaisuuspussista. Tehtävänä oli huomioida salaista ystävää mahdollisimman paljon koko viikon ajan kertomatta ystävälle tai kenellekään muulle ystävän nimeä. Leikissä saattoi myös yrittää hämätäolemalla ystävällinen kaikille…

Lapset arvasivat kirjan luettuaan melko pian, että tänään tutustumme Y-kirjaimeen. Niinpä leikimmekin Ystävyys-hippaa, jossa ensin valitaan hippa. Tämän kosketuksesta jää kiinni Y-kirjaimen muotoon ja hokemaan Y-äännettä (lyhyt tai pitkä). Pelastaa saattoi halaamalla.

image

Leikimme myös muutamia erilaisia ystävyyteen liittyviä leikkejä. Noppapelissä tarvittiin kaksi noppaa, jotka heitettiin yhtäaikaa. Toisessa nopassa oli ryhmän lasten nimet ja toisessa kysymyksiä, esim. lempiruoka, mieluisin harrastus, lempilaulu jne. Nopanheiton mukaan vastasimme kysymyksiin.

image

Läpsyssä leikkijät asettuivat piiriin – läpsy keskelle. Piirissä olevat huutavat jonkun leikkijän nimen ja tämän on mahdollisimman nopeasti sanottava jonkun toisen leikissä mukana olevan nimi. Läpsyn tehtävänä on läpsäistä vaahtomuovi- tai sanomalehtitötteröllä huudettua leikkijää polveen. Jos läpsy onnistuu tässä ennen kuin leikkijä keksii toisen mukana olevan nimen, läpsy vaihtuu.

image

Paikanvaihtoleikissä yksi leikkijöistä meni pois huoneesta muiden seisoessa piirissä. Tällä välin kaksi lasta vaihtoi paikkaa ja oven ulkopuolelle mennyt kutsuttiin takaisin. Tämän tehtävänä oli huomata paikkaa vaihtaneet lapset.

Pysäkkitehtävät

Jatkoimme Y-kirjaimeen tutustumista tehtäväpysäkeillä. Lapset saivat kiertää tekemässä tehtäviä haluamassaan järjestyksessä. Seuraavalle pysäkille sai mennä, mikäli vain tilaa oli.

Molla ABC pelillä harjoittelimme taas uuden kirjaimen muotoa ja oikeaa piirtämissuuntaan. Y-kirjaimen lisäksi kertauksena teimme myös M-kirjaimia, molempia viisi kertaa. Y-kirjaimen muotoa teimme myös kolmeen eri kokoon liiduilla voimapaperirullalle. Jokaisen tehtävä oli piirtää viisi isoa Y-kirjainta, viisi keskikokoista Y-kirjainta ja viisi hieman pienempää Y-kirjainta.

Kirjoittamista, äänteitä ja tavuja harjoittelimme erilaisin pelein. Ystävyys-aiheisen lauseen sanoja kirjoittelimme noppapelissä, jossa piti aina kirjoittaa nopanheiton osoittama sana.

image

image

Lautapelissä kertasimme tuttuja äänteitä ja kirjaimia. Pelasimme pareittain, joilloin toinen heitti noppaa ja eteni pelilaudalla sanoen pelinappulansa kohdalle osuneet äänteet. Toinen pelaaja laski etenemistä luvuilla nopan silmäluvun verran. Mikäli ei osannut tai muistanut äännettä, niin piti pysähtyä kyseiseen kohtaan pelilaudalla.

Ystävänpäiväajelulle lähdimme kultaisella Rolls-Roycella. Eteen tulleet äänteet, tavut sanat yritettiin lukea open avustuksella.

image

Logicot-peleissä oli tarjolla kolmea eria tasoista tehtävä, josta sai valita itselleen sopivan.

Vihkotyöskentely

Lopuksi teimme vihkoon Y-kirjainsivun, jossa harjoittelimme Y-kirjaimen muotoa eri kokoon ja teimme ystävyyteen liittyvän kuvan. Halutessaan sai myös kirjoittaa Y-kirjaimella alkavia sanoja. Viimeiselle sivulle liimasimme Maukka ja Väykkä: ”pieni kirja ystävyydestä” teoksen kansikuvan.

image image image image

2. ja 3. päivä: ystävätaitoja

Luimme viikon aikana jatkokertomuksena Timo Parvelan ja Virpi Talvitien toista ystävyysaiheista kirjaa, nimittäin ”Keinulauta” -tarinaa, jossa pieni Pii karhu etsii keinukaveria itselleen. Kirjassa Pii tekee muistikirjaansa muistiinpanoja, jotka ovat oivia havaintoja ystävyydestä. Aika ajoin pysähdyimmekin keskustelemaan Piin merkinnöistä ja ystävyydestä lasten kanssa.

keinulauta

Leikit

Leikimme ja teimme yhdessä useita harjoitteita ystävä-teemaan liittyen. Leikit sisälsivät ripauksen yhteistyötä, hyppysellisen tutustumista ja isomman annoksen ystävä- ja kaveritaitoja. Lämmittelynä toimivat hyvin hieman liikkumista sisätävät leikit, joihin liittyi hieman tutustumista ja yhteistyötä.

Zombi-leikissä seisoimme piirissä ja yksi meistä valittiin Zombiksi piirin keskelle. Zombin piti lähteä kädet edessä kulkemaan jotakuta leikkijää kohti. Tämän taas tuli mahdollisimman nopeasti huutaa jonkun toisen piirissä olevan leikkijän nimi. Mikäli Zombi ehti tätä ennen koskettamaan, vaihdettiin Zombia.

image

Toffee-leikissä olimme piirissä, käsikädessä lattialla makaamassa. Ope yrittii käydä irroittamassa otettamme jaloista vetämällä, mutta tiukasti kaverista kiinnnipitäen onnistuimme pystymään yhdessä.

Kivi-leikissä liikuttiin ensin tilassa eri liikkumistavoilla musiikin soidessa. Kun musiikki lakkasi, piti mennä kiveksi (kerälle) lattialle. Ope kävi tällä välin peittämässä yhden lapsen peitolla ja muiden tehtävä oli huomata tai arvata kuka lymyili viltin alla.

image

Kukahan täällä mahtaa lymyillä??

Leikimme myös tunnustuksia-leikkiä, jossa edelleen liikuttiin musiikin tahdissa erilaisin liikkumistavoin, kunnes musiikki lakkasi. Tällöin etsimme parin (joka kerta eri) ja vastasimme parille open esittämään kysymykseen. Kysymykset liittyivät vahvuuksiin ja ystävyyteen:

  • Mitä harrastat?
  • Missä olet hyvä?
  • Paras puolesi kaverina?
  • Kehu pariasi

Arvaa kuka on ystäväni-leikissä yksi lapsista meni huoneen ulkopuolelle ja muut päättivät joukostaan tällä ystävän. Tämän jälkeen oven taaksen mennyt leikkijä kutsuttiin takaisin ja tämän piti kyllä ja ei-kysymyksin selvittää se, kuka oli hänen ystävänsä.

Oletko ystäväni -leikissä puolet ryhmästä meni oven ulkopuolle ja puolet valitsi tästä joukosta itselleen ystävän. Sitten kävimme kysymässä vuorotelle huoneessa olevilta ”Oletko ystäväni?” Mikäli vastaus oli myönteinen ”Olen ystäväsi”, jäätiin istumaan ystävän luo, mikäli taas kielteinen ”Vettä kengässä”, kinkkasimme takaisin oven taakse. Joku saattaa tuntea tämän leikin myös nimellä ”Vettä kengässä”.

image

Kaverin etsintä -harjoituksessa valitsimme ensin kaksi lasta, jotka menivät hetkeksi käytävään. He saivat ohjeekseen kysyä tai etsiä itselleen ystävän iltapäivän leikkeihin palatessaan takaisin luokkaan. Sillä välin muut ottivat itselleen kaverin tai ystäväporukan ja alkoivat leikkiä. Tehtävänä oli olla huomioimatta kaveripyyntöjä, joita käytävässä olevat lapset heille hetken kuluttua esittäisivät. Muutaman minuutin jälkeen ope pysäytti harjoituksen ja lapset saivat kertoa tuntemuksiaan ja ajatuksiaan ulkopuolelle jättämisestä. Toisessa vaiheessa harjoitus toistettiin siten, että luokassa olevien piti olla mahdollsimman hyviä ystäviä kaverin kyselijöille.

Tehtäviä

Teimme pieniä harjoituksia, jotka hieman myös vaativat ystävätaitoja. Pareittain valmistimme ystävärannekkeet kahdesta villalangasta kierittämällä. Tämä vaati tarkkuutta, yhetistyötaitoja ja vuorovaikutusta. Ihan hienot nauhat saimmekin aikaan…

image

Ystävänpäiväkortit teimme arvotulle kaverille. Nostimme taas nimet salaisuuspussista ja tehtävänä oli siis taiteilla kortti kyseiselle kaverille.

image image

Teimme ystävästä myös muotokuvan. Kaveri istui mallina mahdollisimman paikallaan ja tehtävänä oli piirtää tarkka kasvokuva hänestä. Tässä muutama taideteos:

image image image image image

Eskarin ystävyys-viikko sujui mukavissa merkeissä. Tällä kertaa saimme yhdessä aikaan tällaisen kokonaisuuden… Tästä on hyvä lähteä ystävänpäivän viettoon. Siis OIKEIN HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!